Valvoja odottaa mielenkiintoista Jukolaa

Uutiset >>

Jukolan viestin valvoja Arvo Kantola palaa Kytäjälle 29 vuoden jälkeen odottavin tunnelmin. Edellisessä Kytäjällä vuonna 1981 järjestetyssä Jukolassa hän toimi ratavalvojana ja muistot sieltä ovat vahvasti mielessä. Sää oli oikullinen pitkin kevättä, sillä Kantola muistaa vielä vappuna rastipisteitä tarkistaessaan metsässä olleen paksu, miestä kestävä lumihanki. Itse kisaviikonloppu on painunut monen, myös Arvon mieleen kuuluisine rankkasateineen. Muitakin yllättäviä käänteitä riitti, sillä vain pari viikkoa ennen tapahtumaa jouduttiin Jukolan viestin pitkä yöosuus suunnittelmaan uudestaan. Syynä oli yhden maanomistajan viimehetken mielenmuutos lyhyen peltotien käytöstä. Kaikeksi onneksi kartat ehdittiin painamaan uudelleen.

Itse kilpailusta Arvolle on jäänyt erityisesti mieleen yksi tapaus: ”Ratamestarina toimi silloinen huippusuunnistaja Antti Savela. Ollessamme Venlojen viestin aikana autolla liikkeellä maastossa, Antti pysäytti auton ja totesi, että tuo suunnistaja on muuten mies. Hän juoksi painavissa kumisaappaissaan miehen kiinni. Toimme hänet kilpailukeskukseen, jossa tuomarineuvosto kokoontui asiaa käsittelemään. Päätös oli, ettei tämä ulkomaalainen suunnistaja itse voinut osallistua kilpailuun. Joukkue sai kuitenkin luvan osallistua Jukolan viestiin. Osaltaan maastoon tutustumiseen vaikutti ehkä se, että kilpailukartan sai Tiomilan tapaan tuolloin ostaa ennakkoon kilpailukeskuksesta”, muistelee Kantola.

Järjestelyt aikataulussa, haasteita riittää

Tämän vuotisen Kytäjä-Jukolan järjestelyt etenevät valvojan mukaan aikataulussa. Toisaalta vasta nyt kevään mittaan järjestelyorganisaatio joutuu todelliseen testiin, kun ne vaativimmat ja työmäärältään suurimmat tehtävät vasta käynnistyvät. Erityisenä haasteena Kantola pitää tarpeeksi suuren talkooväen rekrytointia. Kolmannes talkooväestä sitoutuu ruokahuollon tehtäviin ja tämän joukon kokoaminen on yksi järjestäjien suurimmista haasteista.

Talkooväen lisäksi lisähaastetta tapahtuman järjestämiselle tuo Kantolan mukaan se, että kilpailukeskus rakennetaan pellolle, jossa ei entuudestaan ole mitään valmista. Tämä aiheuttaa melkoisesti lisää suunnittelu- ja rakennustoitä sekä lisää todella merkittävän määrän lisäkustannuksia. Kantola kuitenkin toteaa, että kilpailukeskuksen ydintoiminnot on suunniteltu tarkasti ja saatu hyvin toimiviksi.
Valvojalla on tapahtumaan osallistuville myös vinkki. ”Liikenne- ja majoitusjärjestelyt täytyy toteuttaa pitkähköllä alueella, ydinkeskuksesta molempiin suuntiin, joten tapahtumaan osallistuvien on syytä varautua tähän. Suosittelen joukkoliikennettä ja kimppakyytejä”, Kantola kehoittaa.    
 
Vaativa kilpailumaasto ja eritasoiset kilpailijat, media, on-line jne. muodostavat ratasuunnittelusta ja toteutuksesta ratamestareille Kytäjä-Jukolassa erittäin haastavan tehtävän. Valvojan mielestä ratamestarit Ari Kattaisen johdolla ovat onnistuneet tehtävässään erinomaisesti. Ensisijaisesti huippusuunnistuksen ehdoilla laaditut radat antavat hänen mielestään sopivasti haasteita kaikille. Lisäksi jokainen harrastelijajoukkue voi olla ylpeä jäsenistään, jotka tekevät hyväksytyn suorituksen vaativassa Kytäjän maastossa. Kantola vinkkaa harrastelijoille, että maastoon syntyvät urat ja sopiva yhteistyö muiden kuntoilijoiden kesken sekä iloinen mieli helpottanevat suunnistustehtävän suorittamista.
 

Valvojanvaihdos hyvillä mielin

Vuosikymmenen ajan Jukolan viestin valvojana toiminut Kantola jättää tehtävän Kytäjä-Jukolan jälkeen. Tehtävä on antanut miehelle paljon. Uudet tuttavat ympäri maata ja laajempi näkemys suurtapahtuman järjestämisestä jäävät pysyviksi rikkauksiksi pestin jälkeenkin. Kantola on nähnyt myös, kuinka nopeasti kehittynyt tietotekniikka on luonut loistavat mahdollisuudet seurata viestien tapahtumia reaaliajassa. Eletroninen leimaus, on-line rastit, videotaulut, GPS-seuranta, suora TV- ja radiolähetys, internet ja reaaliaikainen tulospalvelu ovat tästä oivana esimerkkinä. Tapahtuman kiertäessä ympäri maata valvoja on huomannut jokaisen Jukolan olleen järjestäjilleen ainutlaatuinen tapahtuma. Hänestä on ollut myös hyvä huomata, että onnistuneeseen lopputulokseen päästään monella eri tavalla.   

Kokeneella suurkisavalvojalla on toivomus myös laajalle suunnistusväelle. ”Toivon, että mahdollisimman moni suunnistaja malttaisi olla pahoittamatta Jukolan viestin järjestäjien mieliä, niistä mahdollisista pienistä puutteista, joita tapahtuman aikana joka tapauksessa ilmenee”, Kantola esittää ja jatkaa ”Tapahtuma on kasvanut sellaisiin mittoihin, että kaikkien on vain totuttava pieneen kävelyyn P-paikalta, ruuhka-aikana jonottamaan ruokailuun, vessaan, suihkuun jne. On syytä muistaa, että Jukolassa on tuhansia asioita, joita järjestäjät omien resunssiensa mukaiseti hoitavat ja käytännössä tekevät sen lähes kokonaan talkoovoimin.”

Jukolan viestin valvojana aloittaa ensi vuoden Salpa-Jukolassa Heikki Peltola. Kantola toteaa, että on mieluinen tehtävä luovuttaa Jukolan valvonta osaaviin käsiin. Sitä ennen hän kuitenkin odottaa mielenkiintoista ja suunnistuksellisesti poikkeuksellisen vaativaa Kytäjä-Jukolaa, jossa tuskin yksikään joukkue selviytyy ilman virheitä. Hän uskoo, että seurattavaa riitää molemmissa viesteissä loppuun asti. Lopuksi hän esittää pienen toiveen ilmojen herralle: ”Sateisella ja pilvisellä säällä Jukolan yöosuudet Kytäjällä ovat todella haastavia. Toivon hartaasti, ettei tällä kertaa saataisi kaatosadetta.”
 

Viimeksi muokattu 05.03.2010 klo 14:23:58

Takaisin