Ratamestarit väsyneitä mutta onnellisia

Uutiset >>

Kytäjä-Jukolan ratamestariryhmä kokoontui päivä kilpailun jälkeen lajittelemaan emit-leimasimia ja karttoja. Tunnelma oli iloinen eikä väsymys paljastunut muutoin kuin keskustelun lomassa purkautunein hekottelukohtauksin.

Arin tehdas. Ari Kattaisen autotalli oli ratamestariryhmän tukikohta koko kevään.

”Venlat suunnistivat kaksi ensimmäistä osuutta erittäin hyvin ja vauhtia riitti. Pysyttiin ihanneajassa, vaikka kaikille tuli pieniä virheitä”, kertailee Venlojen pääratamestari Tapani Partanen. ”Kaikille osuuksille haluttiin tarjota yksi vähän pidempi rastiväli, jolla olisi reitinvalintavaihtoehtojakin. Aloitusosuudella näitä vaihtoehtoja myös käytettiin varsin monipuolisesti, mutta kahdella viimeisellä osuudella yksikään kärkijoukkueista ei käyttänäyt parasta reittiä”, Partanen toteaa ja jatkaa, että voittajajoukkuekin antoi tällä rastivälillä yhteensä 3-4 minuuttia tasoitusta. Joka osuuden alussa ollut ns. neljän osuuden hajonta toimi hyvin, mikä näkyi yhtenäisen letkan hajaantumisena.
 
Tampereen Pyrintö oli joukkueena hyvin valmistautunut ja he tiedostivat maaston vaatimukset. Parhaiten suunnistanut joukkue voitti ansaitusti”, kehuu Partanen tamperelaisia iloisena suomalaisvoittajasta.

Jukolan yö oli pimeä - onneksi

Ratamestarit kertovat, että ennakkoon oli laskettu sateen hidastavan päiväsaikaan etenemistä maastossa 45 s/km. Yöllä sade näytti hidastavan vauhtia jopa 1 min/km, varsinkin avausosuudella. ”Ilman sadetta oltaisiin pysytty varsin lähellä ihanneaikoja”, miehet pohtivat ja kertovat olevansa tyytyväisiä, että pimeän yön ansiosta saatiin kunnollista yösuunnistusta.
 
Pääratamestari Ari Kattainen sanoo, että kolmannen osuuden kärkimiehet olivat todella kovia. Eroa arvioaikaan tuli vain 20 sekuntia per kilometri olosuhteista huolimatta.
Ratamestarit olivat seuraamassa kärjen toimintaa rastilla 178 ja olivat vaikuttuneita suunnistajien taidoista. Lähellä kärkeä ollut suomalainen parivaljakko tosin jutteli keskenään noin 30-40m päässä rastista tähän tapaan: "Tiedätkö missä ollaan" - "Ei aavistustakaan".

”Ratamestarille on todellinen nautinto tutkia gps-seurantaan valittujen joukkueiden suuria kiemuroita”, kertoo Kattainen ja tunnustaa ettei itse ole kertaakaan uskaltanut lähteä kokeilemaan ratoja pilkkopimeässä. Todettakoon, että Kattainen on voittanut yösuunnistuksen Suomen mestaruuden lukuisia kertoja.

Vain harvat suunnistajat uskalsivat tehdä reitinvalintoja, vaikka niitä tarjottiin kaikilla osuuksilla. Halden uskalsi ja karkasikin osittain siitä syystä muilta joukkueilta, analysoivat miehet viestin ratkaisua. ”Tässä maastossa näillä radoilla olisi kannattanut tehdä suuriakin kiertoja, eikä puskea epätoivoisesti suunnalla kohti seuraavaa rastia. Esimerkiksi ankkureiden toiseksi viimeiselle on nopein reitti vasemmalta kiertäen tien ja pellon kautta”, Kattainen kertoo.

 

Pääratamestari Ari Kattainen jälkipyykillä

Yhteistyö oli voimaa

Luonto tarjosi maaston ja sään, Arvo Paulin kartan. Ratamestariryhmän, jonka täysivaltaiseksi jäseneksi voidaan laskea myös ratavalvoja Juha Liukkonen, tehtävänä oli käyttää annettuja resursseja hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka ratamestariryhmä on työskennellyt tapahtuman eteen kuuden vuoden ajan, se ei uskaltanut toivoa näin loistavaa kilpailua. ”Kaikkemme tehtiin, toivottavasti se riitti”, summaa Kattainen ryhmän ajatukset.

”Olemme hämmentyneitä  ja liikuttuneita saamastamme palautteesta. Kiitokset kaikille, jotka ovat olleet osallisina tässä projektissa ja tietysti kaikille Kytäjä-Jukolan suunnistajille. Erityiskiitokset Arvo Kantolalle, Juha Liukkoselle ja Arvo Paulinille sekä kilpailun aikaiselle maastopartiolle, jotka toimivat ripeästi tiukoissakin tilanteissa”, esittävät ratamestarit omat kiitoksensa.

Viimeksi muokattu 22.06.2010 klo 13:33:46

Takaisin