Kytäjä-Jukola 2010
Seitsemän vuoden projekti, joka lähti liikkeelle kolmen sadan metrin matkalla
Syksyllä 2003 olin Ossi Aution kanssa parin tunnin maastolenkillä Usminjärveltä Kiiskilammelle ja takaisin. Kiiskilammen länsipuolisessa maastossa ihastelimme yhdessä, kuinka hyväkulkuista 20-vuotias mäntytaimikko voikaan parhaimmillaan olla, kun metsänhoitotyöt on hoidettu ajallaan. Edellinen suunnistuskartta tältä Kiiskilammen alueelta on valmistunut vuonna 1983 ja tässä kartassa on aika paljon keltaista ja pystyvihreää kuvaamassa metsänhoidon kiertokulkua. Nyt nämä keltaiset pystyvihreät olivat muuttuneet hyväkulkuiseksi maapohjaksi, jota suunnistajan jalka mielellään kosketti ja matka eteni mukavissa tunnelmissa syksyistä luontoa ihastellessa.
Olin palannut vuotta aikaisemmin puolentoista vuoden työkomennukselta Texasista, jossa kyllä suunnistusta harrastetaan, mutta suunnistusmaastot eivät vetäneet vertoja Usmille. Siellä ei niin vain voinutkaan mennä jokaiseen metsään. Täällä Suomessa me suunnistajat emme aina ymmärrä, miten hieno ja arvokas maamme on lajimme harrastukselle. Ulkomaanreissu sen konkreettisesti opetti ja viimeisen kuuden vuoden aikana olenkin käynyt vähintään viisisataa kertaa nauttimassa tästä Usmin suunnistusparatiisista.
Siinä Kiiskilammen länsipuolella etelään päin juostessa tuli mieleen, että tässä voisi pitää kunnon kansalliset, jotta muutkin pääsisivät nauttimaan näistä maastoista. Ossi - tuleva Jukolan ratamestari, joka ei sitä vielä silloin tiennyt - myötäili ajatuksia ja parin sadan metrin matkalla kansalliset muuttuivat keväiseksi SM-erikoispitkäksi. Kyllähän tämä maasto olisi SM-kilpailujen arvolle sopivaa. Tarvittiin enää sata metriä lisää ja hiukan alamäkeä, niin Ossi esitti puolestaan, että järjestetään Jukola. Silloin minulla naksahti: Jukola tässä pitää järjestää. Tämä on todellista Jukolan veljesten erämaata. Maasto on niin vaativaa, ettei tänne kovinkaan moni ns. tavallinen ihminen hakeudu. Viidensadan lenkin aikana olen tavannut nuotiopaikkojen ja latujen ulkopuolella vain muutaman ihmisen, jotka eivät ole olleet suunnistuskavereita, nimittäin kaksi hiihtäjää, yhden metsurin ja yhden luontotarkkailijan. Tästä voisi arvioida, että tässä maastossa pitää kulkea yli 1000 km tavatakseen tavallisen ihmisen maaston puolella. Erämaata on, vaikkei koskematonta sellaista. Lapin merkityillä vaellusreitillä taitaa olla vilkkaampaa.
Otin yhteyttä naapuriseuran, Rajamäen Rykmentin Risto Piriseen, joka innostui asiasta heti. Asia vietiin kummankin seuran, HyRan ja RR:n johtokuntaan. Sieltä hankkeelle näytettiin vihreää valoa. Siitä Jukola-projekti lähti rullaamaan.
Täytyy sanoa, että matka on ollut mielenkiintoinen ja antoisa. Hakuprosessin aikana sanoin monta kertaa, että vaikka kisoja emme järjestettäväksi saisikaan, niin jo pelkkä Jukolan hakeminen on ollut mahtava kokemus. Olen oppinut monia uusia ison kilpailun järjestämiseen liittyviä seikkoja, tutustunut moniin ennestään tuttuihin kasvoihin aivan uudella tavalla ja tavannut yhteiskunnan muita toimijoita, joiden kanssa ei muuten olisi ollut mitään tekemistä. Erityisen ilahtunut olen ollut siitä, kuinka kaikki Rastin ja Rykmentin jäsenet ovat olleet innolla mukana asiassa. Toinen suuri ilahtumisen aihe on ollut se, miten hyvin olemme jo tässä vaiheessa saaneet viestiin osuusisäntiä talouttamme tukemaan. Hankkeelle tuntuu olevan ’tilausta’.
Kun siis tämä hanke lähti marraskuussa 2003 liikkeelle, niin voidaan todeta, että Kytäjä-Jukola 2010 on seitsemän vuoden projekti, joka lähti liikkeelle muutaman sadan metrin matkalla.
Ari Kattainen
Pääratamestari
